News
Nousua vetivät etenkin suurten teknologiayhtiöiden osakkeet. Esimerkiksi Metan osake oli pörssiavauksessa 2,6 prosentin ...
Yhtiön muutos- ja kehitysjohtaja Jonni Friman lähtee, ja tehtävän vastuut yhdistetään muihin toimintoihin. Tänään16:21 Henri Koponen Kuitukangasvalmistaja Suominen tiedottaa, että yhtiön muutos- ja ke ...
Valtionlainamarkkinoilla ei nähty merkittävää reagointia Lähi-idän jännitteisiin. Dollarin kurssi oli yhä lähellä kolmen ...
Kemiran nykyinen henkilöstöjohtaja Eeva Salonen jää eläkkeelle. Uusi johtaja löytyi ruotsalaisesta Alleimasta.
Verkkolaitevalmistaja Nokia tiedotti maanantaina muutoksista yhtiön johtoryhmässä. Federico Guillén jää eläkkeelle ...
Yli vuosi sitten paljastuneet väärinkäytökset kummittelevat edelleen Oma Säästöpankin yllä. Oma Säästöpankin myöhään ...
Helsingin pörssin vaihtokärki oli laajassa nousussa juhannusviikon aluksi. Negatiivisen tulosvaroituksen sunnuntaina antanut ...
Kempower tulee testaamaan tuotteitaan, erityisesti DC-pikalatureita, Etteplanin Jyväskylän testauslaboratoriossa.
Kysyimme osakevälittäjiltä, mitkä ovat suomalaissijoittajien ”kansanosakkeet” Tukholman pörssistä. Joukkoon mahtuvat ...
Vesihuoltotunneli sijaitsee Helsingissä, Kaartinkaupungin ja Kampin kaupunginosissa. Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut HSY ...
Yhtiön mukaan muutosneuvotteluilla tavoitellaan tuottavuuden parantamista ja kilpailukyvyn turvaamista haastavassa ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results