Huoltoasemaketju Teboil ei saa houkuteltua asiakkaita edes halvoilla hinnoilla, kertoo Yle. Esimerkiksi tällä alkuviikolla Teboilin polttoaineiden litrahinnat olivat edullisempia kuin monien muiden ...
Suomen kieltenopettajien liittoon (Sukol) kuuluvan Oman äidinkielen opettajat ry:n puheenjohtaja Larissa Aksinovits ihmettelee kannanotossaan, että Suomessa voi rekisteröidä vain yhden äidinkielen ...
Salolainen S-market luopui käytännöstä, jonka mukaan paistopisteen tuotteita myytiin ilta-aikaan 60 prosentin alennushinnalla. Asiasta kertoo Salon Seudun Sanomat.
Jokerivalot ovat harvinaisia pääkaupunkiseudun ulkopuolella. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Niin sanottu jokerivalo on harvinainen ilmestys suomalaisessa liikenteessä. Jokerivalolla tarkoitetaan liike ...
Suomen säätilastojen mukaan vuosina 1991–2020 Lapissa terminen talvi alkoi keskimäärin marraskuun alkuun mennessä, maan keskiosassa länsirannikkoa lukuunottamatta marraskuun aikana, ja etelässä sekä ...
Venäjä syyttää Ukrainaa ja Natoa suunnitelmasta ”siepata” Mig-31-hävittäjä, joka oli varustettu Kinžal-ohjuksin. Asiasta kertoi Venäjän sisäisen turvallisuuden virasto FSB sivuillaan julkaistussa ...
Vuotaneiden venäläisasiakirjojen mukaan Venäjä on menettänyt yli 86 000 miestä tammikuusta syyskuuhun, mitä Vova pitää realistisena arviona näkemänsä perusteella. Viime helmikuussa Ukrainan ...
Turvallinen talviliikenne on yhteispeliä, jossa maanteiden kunnossapidon lisäksi tarvitaan hyvää suoritusta myös tien päällä ajavilta kuljettajilta. Väylävirasto, Liikenneturva ja poliisi muistuttavat ...
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei toistaiseksi innostu presidentti Sauli Niinistön avauksesta, jonka mukaan Euroopan pitäisi käydä suoria keskusteluja Venäjän kanssa Ukrainan sodan lopettamiseksi ...
Viime aikojen ennusteet ovat näyttäneet asuntokaupan piristymistä. Se näkyy Oikotien käyttäjämäärissäkin, jotka ovat viime viikot olleet keskimäärin 1,1 miljoonan viikoittaisen käyttäjän tasolla. Yksi ...
Kaupan liiton pitää tärkeänä, että EU:n ulkopuolisen etäkaupan aiheuttamia ongelmia ryhdytään vihdoin selvittämään koordinoidusti. Tähän mennessä kysymys on ollut seitsemän eri ministeriön vastuulla, ...
Armenialainen turvallisuusviranomaisen mukaan Venäjän vaikutusvallan romahdusta kuvaa se, että venäläisjoukot ovat Vuoristo-Karabahin alueelta. Alueesta on käyty verisiä sotia Armenian ja sen ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results