Huumori-Nobelit jaettiin torstaina Zürichissä. Palkinnot jaetaan tieteellisesti tehdyille, mutta hämmennystä aiheuttaville ...
Autto muistuttaa, että sodan kannalta strategisesti tärkeitä kohteita sijaitsee Suomen välittömässä läheisyydessä.
Tavoitteenamme on pysyä laadukkaana kotimaisena mainosvaihtoehtona Googlen, Metan ja Tiktokin maailmassa, kirjoittaa HS:n ...
Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa Porolahden peruskoulussa räjäytettiin pullopommi perjantaina, kertoo poliisi ...
Lapin yliopiston opiskelijoiden asuntopula on kasvanut valtavaksi haasteeksi muutamassa vuodessa. Lyhytvuokraus nostaa ...
Herzallah on kävellyt vajaan puolen tunnin matkan teltaltaan internet-kahvilaan. Hän joutui jättämään kotinsa Rafahissa Etelä ...
Vasta julkaistuissa muistelmissaan ohjaaja Kari Heiskanen kertoo olleensa shokissa silloisen näyttelijäopiskelijansa Elina ...
Suomalaislähtöinen Oura julkaisi listautumisesitteen Yhdysvalloissa myöhään torstai-iltana. Esite kertoo isosta kasvusta.
Lyle Kesslerin näytelmässä orpoveljekset etsivät paikkaansa. Rajuista otteista huolimatta esityksen nyrkki ei ihan yllä ...
Kotkamies-nimeä käyttävä Dani Söderblom on julkaissut satoja sivullisia ihmisiä piinaavia piilokameravideoita sosiaalisen ...
Lämmittelijä Värttinä soi täyteläisesti, mutta pirteys pirskahteli jo melkein kuin lastenteatterissa. Onkohan kukaan iso ...
Nuorten ravitsemuskeskustelussa tarvitaan vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän kokonaisuuksien tarkastelua.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results